Helsingin pörssissä tulospettymysten aamu

10-08-2012 08:10

Osakemarkkinoiden päivämuutokset jäivät eilenkin varsin pieniksi sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa lomakauden hiljentäessä kaupankäyntiaktiviteettia. Eurooppalainen Stoxx 600 -indeksi vahvistui 0,4 %, kun taas USA:ssa S&P 500 -indeksi päätyi sahailunsa päätteeksi edellispäivän tasolle.

Kiinan taloudesta heikkenemisen merkkejä
Aasiassa pörssiviikko on päättymässä laskuun ja indeksifutuurit viittaavat miinusmerkkiseen avaukseen myös Euroopassa. Kiinasta saatiin eilisen tavoin myös tänään aamulla hieman pehmeitä talouslukuja. Maan vienti kasvoi viime kuussa vain prosentilla vuodentakaisesta tasosta, kun markkinoilla odotettiin 8 %:n kasvua. Tuoreet luvut vahvistanevatkin edelleen toiveita Kiinan talouden lisäelvytystoimista, joille eilen julkaistut alentuneet inflaatioluvut antavat tilaa.

Nokialla jälleen väkevä nousupäivä
Helsingin pörssi kiihdytti muusta Euroopasta poiketen eilen vahvaan nousuun, ja Cap -indeksille plussaa kertyi 1,4 %. Nokian osakkeen vauhdikkaat kurssiliikkeet jatkuivat eilenkin ja osake sulkeutui 6,5 %:n nousussa 2,278 euroon eli korkeimmalle tasolleen sitten kesäkuun alun.  Heinäkuussa nähdyistä pohjista nousua on kertynyt jo massiiviset 70 %. Nokia ilmoitti eilen myyvänsä Windows-strategiaan siirtymisen myötä ylimääräisiksi muuttuneita rönsyjään. Yhtiö myy  Qt-ohjelmisto-kehitysteknologian Digialle (+8,3 %, Nordean suositus: Osta). Kauppahintaa ei julkaistu. Nokian ilmoitettiin eilen myös sopineensa 500 patenttia ja patenttihakemusta sisältävän patenttisalkun myymisestä yhdysvaltalaiselle Vringolle.

Nokian viime viikkojen kurssinousun keskeinen selittäjä lienee kuitenkin markkinoilla vahvistuneet toiveet yhtiön uusista Windows 8 -puhelimista, joita yhtiön odotetaan lanseeraavan vajaan kuukauden päästä järjestettävässä Nokia World -tapahtumassa. Nordean suositus Nokian osakkeelle on Osta 12 kuukauden tavoitehinnalla 3,00 euroa.

Nokian ja Digian ohella eilen hyvässä vedossa olivat myös odotuksia paremmat Q2-tulokset julkistaneet PKC Group (+13,9 %) ja Ramirent (+5,2 %). Nordea Markets piti tänään julkaistuissa analyysipäivityksissään molempien suositukset tasolla Osta.  

Global 30 -yhtiöiltä hyviä tuloksia
Euroopan seuratuista tulosjulkistajista myönteisen vastaanoton sai osakseen mm. kansainvälisten osakkeiden Global 30 -listaltammekin löytyvä norjalainen Subsea 7. Öljyalaa palveleva yhtiön odotukset lyönyt tulos palkittiin reilun 5 %:n kurssinousulla. Niin ikään Global 30 -suosituslistaltamme löytyvän tanskalaisen diabeteslääkeyhtiö Novo Nordiskin osake nousi mahtituloksesta huolimatta vain 1,3 %. Toisaalta osake oli jo tuloksen alla kehittynyt varsin vahvasti. Nordea Marketsin suositus erittäin lupaavat kasvunäkymät omaavan Novon osakkeelle on Vahva osta. Tuloksen jälkeen osakkeen 12 kuukauden tavoitehintaa korotettiin 1135 Tanskan kruunuun.

Sen sijaan heikommin menee saksalaisella suurpankki Commerzbankilla, joka varoitti tulosjulkistuksensa yhteydessä tuloksen laskusta toisella vuosipuoliskolla. Pankkikonsernin osake laski 4,2 % ja jarrutti samalla saksalaisen DAX-indeksin eilistä menoa.

Stockmann, Uponor ja HKScan jäivät odotuksista, Aspolta tulosvaroitus
Helsingin pörssissä Q2-tuloskausi jatkuu tänään yhdeksän yhtiön voimin. Aamulla tuloksistaan on ehtinyt raportoida jo mm. Stockmann, Uponor ja HKScan. Lisäksi 9.30 vuorossa on vielä lentoyhtiö Finnair.

Kauppakonserni Stockmannin toisen neljänneksen kannattavuus jäi markkinaodotuksista ja yhtiö raportoi tänään myös odotuksia heikommat heinäkuun myyntiluvut. Stockmannin huhti-kesäkuun liikevaihto kasvoi 5,3 % ja oli 537 miljoonaa euroa, mutta tulosparannus jäi odotettua pienemmäksi. Liikevoitto nousi 29,7 miljoonaan euroon, kun konsensusennuste oli 33 miljoonaa euroa. Stockmann pitää ennallaan koko vuoden näkymänsä ja arvioi konsernin liikevaihdon ja liikevoiton olevan suuremmat kuin vuonna 2011, jollei markkinatilanne heikkene merkittävästi. Stockmann kuitenkin varoittaa, että yhtiön pitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen asetetussa aikataulussa ei ole realistista nykyisessä markkinatilanteessa. Stockmannin mukaan tämä johtuu edelleen jatkuvasta taloudellisesta epävarmuudesta ja ratkaisemattomasta Euroopan velkakriisistä.

Uponorin toisen vuosineljänneksen liikevaihto ja tulos jäivät markkinaodotuksista,  mikä painanee osaketta tänään. Etenkin Euroopan rakentamismarkkinoiden heikkous rasittaa yhtiön kannattavuutta. Yhtiö kuitenkin piti ennallaan koko vuoden ohjeistuksensa.

Lihayhtiö HKScanin liikevaihto oli linjassa konsensusennusteen kanssa, mutta kannattavuus jäi odotuksista. Koko vuoden näkymänsä yhtiö piti ennallaan ja arvioi, että liikevoitto vuodelta 2012 saattaa jäädä viime vuotta heikommaksi. Yhtiö kertoi tulosjulkistuksen yhteydessä myös strategia- ja organisaatiouudistuksista sekä Ruotsin toimintojen tehostamistoimista.

Monialakonserni Aspo antoi tänään aamulla koko vuotta koskevan tulosvaroituksen kansainvälisen talouden epävarmuuteen vedoten. Aspo varoittaa, että koko vuoden liikevoitto jää merkittävästi vuoden 2011 tasosta, kun aiemmin yhtiö ohjeisti tavoittelevansa liikevoiton kasvua. Liikevaihdon kasvua yhtiö tavoittelee edelleen. Aspon alustavien Q2-lukujen mukaan myös yhtiön toisen vuosineljänneksen tulos jäi markkinaodotuksista.

Maailmalla hiljaisempi tulospäivä
Yhdysvalloissa kauppaketjujen tuloskausi jatkuu tänään tavaratalojätti JCPenneyn tulosraportilla. Euroopassa tulosvuorossa on mm. saksalainen teollisuuskonserni ThyssenKrupp. Merkittäviä talouslukuja ei tänään ole luvassa.

 

Eero Färkkilä, Nordea Investment Strategy & Advice