Osakemarkkinoilla vedettiin eilen henkeä muutaman edellispäivän vahvan nousun jälkeen ja indeksimuutokset jäivät varsin pieniksi. Sekä eurooppalaiselle Stoxx 600 että yhdysvaltalaiselle S&P 500 -indeksille kirjattiin rauhallisen ja melko uutisköyhän kaupankäyntipäivän päätteeksi 0,1 %:n nousulukemat.
Aasian pörsseissä sen sijaan osakeindeksit ovat tänään olleet selvästi plussan puolella Kiinan maltillisten inflaatiolukujen tukemina. Kiinassa kuluttajahinnat nousivat viime kuussa hitaimmin sitten tammikuun 2010, mikä antaa maan keskuspankille lisää elvytyspelivaraa. Myös muut Kiinasta aamulla saadut talousluvut ovat voimistaneet elvytysspekulaatioita. Maan teollisuustuotannon kasvu oli heinäkuussa hieman sekä edelliskuuta että markkinaennusteita loivempaa. Myös Kiinan vähittäismyynnin kasvu jäi odotuksista ja edelliskuusta, vaikka vuodentakaisesta kasvua kertyikin yli 13 %. Indeksifutuurit viittaavat Aasian osakemarkkinoiden nousun saavan jatkoa Euroopan ja Yhdysvaltain pörsseissä.
Nokian Renkaiden vahva tulos ei riittänyt markkinoilleHelsingin pörssi jäi eilen puolen prosentin laskuun illan elpymisestään huolimatta. Vaihdetuimmista osakkeista kovimmassa laskussa oli vuoden toisen neljänneksen tuloksensa julkaissut Nokian Renkaat (-5,1 %). Yhtiön tulos jäi hieman kovista odotuksista, mutta kehitys on kuitenkin jatkunut oikeaan suuntaan. Rengasyhtiöllä on hyvät edellytykset vahvaan kannattavuuteen myös vuoden jälkimmäisellä puoliskolla mm. raaka-ainekustannusten hellittämisen ja kustannustehokkaan Venäjän tuotannon osuuden kasvun ansiosta. Nordea Markets piti tuloksen jälkeen ennallaan Nokian Renkaiden Vahva osta -suosituksen ja 12 kuukauden tavoitehinnan 45 euroa. Kotimaisessa osakemallisalkussamme historiallista keskiarvoaan selvästi edullisemmin arvostetun rengasyhtiön paino on 10 %.
Sampo ylitti ennusteet selvästiSuuryhtiöistä päivän toinen tulosjulkaisija onnistui kuitenkin ylittämään kovimmatkin ennusteet. Sammon toisen vuosineljänneksen tulos ylitti odotukset lähes kaikilla osa-alueilla vahvan vakuutustoiminnan ansiosta. Yhtiö paransikin ennustettaan tärkeästä yhdistetystä kulusuhteesta. Aiemmin sen odotettiin olevan 95 %:n alapuolella, mutta nyt yhdistetyn kulusuhteen odotetaan olevan 89 - 92 % välillä. Sammon osake oli kuitenkin noussut tulosjulkaisua ennen vakuuttavasti, joten reaktio hyvästä tuloksesta huolimatta oli osakkeen kannalta maltillinen.
Sammon osake päätyi reilun puolen prosentin nousussa 22,81 euroon, eli korkeimmalle tasolleen yli vuoteen. Nordea Markets nosti vahvan Q2-raportin jälkeen Sammon osakkeen tavoitehintaa 25,1 euroon, kun se aiemmin oli 23,4 euroa. Suositus on edelleen Osta. Lisäksi Sampo jatkaa kansainvälisten osakkeiden Global 30 -suosituslistalla ja se löytyy myös kotimaisesta osakemallisalkustamme 10 %:n painolla.
Sen sijaan konevuokraamo Cramon tulos jäi selvästi ennusteista. Yhtiö joutuikin alentamaan kuluvan vuoden ohjeistustaan, ja osake sukelsi eilen 11,5 %. Nordean suositus Cramon osakkeelle on edelleen osta, mutta 12 kuukauden tavoitehintaa laskettiin kahdella eurolla 12 euroon.
Tuloskauden loppusuora häämöttää, PKC Group ylitti odotuksetKotimainen tuloskausi lähenee loppuaan, mutta vielä on joitakin tuloksia raportoimatta. Tänään vuorossa ovat mm. Ahlstrom ja Ramirent klo 9.00. Aiemmin aamulla tuloksensa on ehtinyt jo julkaista johdinsarjoja valmistava PKC Group, jonka huhti-kesäkuu sujui sekä liikevaihdon että tuloksen osalta selvästi markkinaodotuksia vahvemmin. Osaketta kohden tulosta syntyi 0,46 euroa, kun markkinaennuste oli kymmenen senttiä vähemmän.
Euroopassa raportointivuorossa ovat kansainväliseltä Global 30 -listaltammekin löytyvät diabeteslääkkeitä valmistava Novo Nordisk ja öljy- ja kaasualaa palveleva Subsea 7. Aamulla tuloksensa julkaisseen Novon toinen vuosineljännes sujui selvästi analyytikko-ennusteitakin vahvemmin ja yhtiö myös nosti koko vuoden näkymiään. USA:ssa päivän seurattuja tulosjulkaisijoita ovat mm. kauppaketjut Kohl´s ja Nordstrom.
USA:n työpaikkaluvut päivän kiinnostavinta talousdataaTalouslukujen osalta tänään seurataan USA:n viikkotason uusia työttömyyskorvaushakemuksia, joiden odotetaan nousseen 370 tuhanteen edellisviikon 365 tuhannesta. Luvut julkaistaan klo 15.30. USA:sta saadaan lisäksi kauppatase ja tukkuvarastot kesäkuulta.
Eero Färkkilä, Nordea Investment Strategy & Advice
Vastuuvarauma