Huomattava laskuputki katkesi eilen USA:n ja Euroopan osakemarkkinoilla, kun keskeiset indeksit nousivat vajaan prosentin luokkaa. USA:ssa tunnelmia piristi tuloskauden alkaminen myönteisissä merkeissä, kun alumiiniyhtiö Alcoan tiistaina markkinoiden jo suljettua julkaisema tulos ylitti kaikki odotukset. Yhtiö olikin yksi S&P 500 -indeksin vahvimmista nousijoista eilen 6,3 %:n lukemallaan. Euroopassa nousussa olivat etenkin pankkisektorin osakkeet.
USA:ssa maan keskuspankki Fed julkaisi kuukausittaisen Beige Book -talouskatsauksensa. Siinä todettiin maan talouden kasvavan "kohtuullista" vauhtia, eli samoin kun aiempina parina kuukautena. Huolenaiheena esille nousi korkean öljyn hinnan vaikutus talouteen sekä asuntomarkkinoiden jatkuva heikko tila.
Nokialta tulosvaroitusNokia antoi eilen tulosvaroituksen koskien yhtiön puhelimia valmistavaa Devices & Services -yksikköä. Yhtiö ilmoitti yksikön liikevaihdon jääneen ensimmäisellä neljänneksellä oli noin 4,2 miljardiin euroon markkinoiden odotettua noin 4,9 miljardin liikevaihtoa. Myös yksikön kannattavuus liikevoitolla mitattuna jäi noin 3 % pakkaselle, kun aiempi ohjeistus oli noin 0 % (markkinoiden konsensusennuste +0,5 %). Vuoden toisen neljänneksen kannattavuuden yhtiö ilmoitti jäävän ensimmäisen neljänneksen tasolle.
Nokia myi ensimmäisellä neljänneksellä 2 miljoonaa Lumia-puhelinta, mitä voidaan pitää pettymyksenä. Huolestuttavaa on myös se, että yhtiöllä on vaikeuksia kasvavilla Kiinan, Intian, Afrikan ja Lähi-idän markkinoilla. Näillä markkinoilla hintakilpailu halvemmissa puhelimissa on aiempaa kovempaa. Toimitusjohtaja Stephen Elop kertoi myös Nokian olevan valmis rakenteellisiin muutoksiin, jotka voivat merkitä yhtiön osien myyntiä. Kun lisäksi Nokialla on ollut haasteita USA:n markkinoille paluun aloituksessa, on yhtiön lähiajan tilanne hyvin vaikea. Yhtiön Symbian-puhelinten myynti heikkenee odotettua nopeammin samalla kun Lumia-puhelinten myynti ei pysty ainakaan vielä paikkaamaan tätä aukkoa. Pidemmällä tähtäimellä Lumia-puhelinten menestys on kuitenkin oleellista yhtiön tulevaisuuden kannalta.
Helsingin pörssi pakkaselleHelsingin pörssi painui eilen pakkaselle Nokian takia. Eniten vaihdetuista yhtiöistä suurin osa oli kuitenkin pirteässä nousussa TeliaSoneran (+3,4 %) ja UPM-Kymmenen (+3,4 %) johdolla. Molemmat yhtiöt julkaisivat uutisia jotka markkinoilla otettiin vastaan innolla.
TeliaSonera vahvisti käyvänsä neuvotteluja venäläisen operaattori Megafonin tilanteesta muiden suurten omistajien kanssa. Tärkeimpiä kysymyksiä ovat yhtiön omistusrakenne ja hallintotapa. Neuvottelut ovat kuitenkin vielä kesken, eikä sopimusta ole saatu aikaan.
Metsäyhtiö UPM-Kymmene ilmoitti eilen järjestelevänsä uudelleen saha- ja jatkojalosteliiketoimintonsa Suomessa. Yhtiö on mahdollisesti lopettamassa tai myymässä Kajaanin sahansa sekä Heinolan ja Aurekosken jatkojalostustehtaat. Syynä on näiden yksiköiden etäiset sijainnit suhteessa muihin yksikköihin sekä korkeat tukin hinnat ja markkinoiden ylikapasiteetti. Lakkautusuhka koskee yhteensä 275 henkilöä.
Finnair ilmoitti lakkauttavansa lentokoneidensa moottori- ja laitehuoltopalvelut, jatkossa yhtiö ostaa nämä palvelut sveitsiläiseltä SR Technicsiltä. Tästä johtuen Finnair aloittaa 280 työntekijää koskevat yt-neuvottelut.
Talouslukuja Euroopasta ja USA:staTalouslukujen puolella on luvassa selvästi alkuviikkoa vilkkaampi päivä, kun useita julkaisuja saadaan niin Euroopasta kuin USA:sta. Euroalueen osalta vuorossa on teollisuustuotanto helmikuulta klo 12. Sen odotetaan laskeneen 1,8 % vuositasolla, edelliskuussa vastaava lukema oli -1,2 %. USA:ssa julkaistaan maan kauppatase helmikuulta, viikkotason uudet työttömyyskorvaushakemukset sekä tuottajahintaindeksi, kaikki klo 15.30. USA:ssa on lisäksi vielä edessä internetjätti Googlen osavuosikatsaus.
Kristian Tammela
Nordea Investment Strategy & Advice
Vastuuvarauma